Yöllä avasin ikkunan ja lämmin lounatuuli leyhähti kasvoilleni, vaikka oltiin vasta maaliskuussa. Olin herännyt johonkin ääneen ja tajusin, että ulkoa kuului varsinainen äänten kakofonia. Aluksi en tiennyt mistä oli kyse, sitten tajusin että kyse oli linnuista, lintujen korvia huumaavasta ääntelystä.
Miettimättä enää hetkeäkään puin vaatteet päälle. Oltiin jo aamutunneilla. Asuin suurehkolla saarella keskellä kaupunkia, jonka saaret sillat yhdistävät mantereeseen. Asuinalueen läpi kulkevan kadun päässä oli vastassa järven ranta ja edessä avautui suurehko Pihlajaveden selkä.
Jäät eivät olleet vielä kokonaan irronneet rannasta vaan rannalla oli parin metrin kiinteä kaistale lunta ja jäätä. Varsinkin syväväylä oli ollut avoin jo viikkoja ja parin viime päivän aikana jäät olivat lähteneet keskeltä järveä mosaiikkimaisena muodostelmana liikkeelle ja alkoivat liikkua hitaasti virran mukana eteenpäin kohti Kyrönsalmea.
Suuria lauttoja ajelehti ohitseni törmäillen verkkaisesti toisiinsa. Illan aikana, yön pimeydessä, ei kuitenkaan näkynyt ainakaan aluksi mitään, mutta äänet kuuluivat rantaa lähestyttäessä yhä selkeämmin. Rannan ja kadun välillä oli 100-200 metrin valaisematon kaistale. Silmät tottuivat pian pimeyteen ja valkoiset jäälautat olivat täynnä lokkeja. Ainakin ne olivat valkoisenaan.
Linnut olivat saapuneet illlan ja yön aikana. Päivällä kaupungilla oli näkynyt vai muutamia harvoja lokkeja katujen yllä. Nyt niitä oli sadoitttain ja tuhansittain. Seisoin rannassa ja katsoin tumman syväväylän suuntaan, jonka kohdalla ei jäälauttoja liikkunut. Vesi näytti synkän tummalta, mihin kaupungin keskustan harvat valot heijastuivat.
Synkän veden molemmilla puolin lipui lauttoja joilla kävi loputon sutina, aivan kuin linnut olisivat innokkaasti vaihtaneet kuulumisia keskenään, ja nähtyään ja kuultuaan tutun äänen lehahtivat lentoon ja vaihtoivat paikkaa lautalta toiselle.
Seisoin rannalla pitkään, en tiedä edes kuinka kauan. Kun palasin takaisin kotiin, en nukkunut enää sinä yönä montaakaan hetkeä. Lintujen voimakas ääntely oli virittänyt mieleni, jollekin aivan uudelle taajuudelle, mikä oli jotain sellaista, jota en ollut aiemmin kokenut.
Aamuun mennessä linnut olivat vaienneet lähes kokonaan. Satunnaisesti jokin ääni kohosi muita korkeammalle, nousi yli kadun melun. Toinen vastasi toiselle matkojen päästä. Linnut tuntuivat lepäävän ennen lähtöä seuraavalle etapille. Muutaman päivän kuluttua suurin osa linnuista olikin poissa, mutta osa jäi kesäksi kaupunkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti