* Etusivu: PIENIÄ TARINOITA LAMA-SUOMESTA *

-- kotisivu--

Asko Fagerlund:

PIENIÄ TARINOITA LAMA-SUOMESTA (2013-2014)

Kerrotuilla tarinoilla ei ole oikeaa järjestystä, ei logiikkaa niin kuin ei lamallakaan, joten niitä voi lukea niin kuin haluaa, missä järjestyksessä tahansa ja tulkita miten tahansa. Kokonaisuus hahmottuu sellaisena kuin hahmottuu, aina hieman erilaisena. 

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1995 Savonlinnaan ja sen lähiympäristöön kevään ja syksyn väliseen aikaan. Työtön kertoja ja Hilppa asuvat keskustan tuntumassa Heikinpohjassa kerrostaloasunnossa, josta on näkymä syväsatamaan.  Vähän matkan päässä samalla saarella Kuninkaankartanonmäellä sijaitsee Savonlinnan opettajankoulutuslaitos.

Hilpan ajasta suurin osa kuluu kesäyliopiston toiminnanjohtajana, mihin kuuluu myös Joensuun yliopiston Avoimen yliopiston suunnittelutehtäviä. Yliopisto ja kesäyliopisto ihmisineen ovat myös kertojan viiteryhmiä.

Alku ja loppu
-- Varoituksen sana lukijalle! Joka ei ole ollut siinä tilanteessa kuin näiden tarinoiden akateeminen työtön, ei luultavasti ymmärrä mistä tässä on kyse, sillä ymmärrystä ei lisää edes se, että asuu samassa taloudessa tällaisen työttömän kanssa. --

Osa 1: "Mykkä"
Osa 2: "Riita"
Osa 3: "Kosto"

Laman syveneminen
-- Jossain vaiheessa yksittäisen, varsinkin koulutetun, työttömän syyllistäminen työttömyyden pitkittyessä kohoaa huippuunsa. Ja jotain vikaahan niissä kaikissa 500 000 ihmisessä täytyy olla. Toinen maailmansota, joka kesti viitisen vuotta, oli lyhyt aika verrattuna siihen mitä yksittäiset työttömät ovat joutuneet kestämään viimeisen 20 vuoden aikana. Eikä heistä ole tehty sen kummemmin sankareita kuin antisankareitakaan, puhumattakaan kirjoista ja elokuvista. --

Osa 4: "Tosi työläinen"
Osa 7: "Kävelemisen taito"
Osa 5: "Verinen sunnuntai"
Osa 6: "Peter Grimes - murhasta syytetty" 
Osa 8: "Ihmisarvon lopullinen menetys"

Työttömän toimittelua
--- Ennen työttömyyttä tämä työtön teki neljä vuotta toimittajantöitä. Sitten töitä ei vain yksinkertaisesti enää ollut, jotta kirjoittamalla olisi pystynyt hankkimaan oman toimeentulonsa Itä-Suomessa. Ohimennen sanottuna, työvoimatoimisto on tarjonnut tälle työttömälle 20 vuoden aika tasan yhden kerran töitä. Yhden kuukauden pestin. --

Osa 14: "Tarpeettomuuden ydin" 
Osa 13: "Mitätön, pelkkä mies"
Osa 18: "Opiskellen oopperaan" 
Osa 16: "Unelma josta tuli totta"
 
Koti ja kodittomuus
-- Työttömällä ei ole turvasatamaa missään. Ei edes kotonaan. Ja tunnetusti koti on maailman vaarallisin ja pahin paikka. Niin tässäkin tapauksessa. --

Osa 15: "Kissan elämää - ja vähän ihmisenkin"
Osa 19: "Syntymättömän lapsen murha"

Elämän mielettömyys
-- Päivät koostuvat pirstaleisista, mosaiikkimaisista, impressionistisista tapahtumista, jotka eivät muodosta selkeää kokonaisuutta. Niin kuin eivät nämä tekstitkään. --

Osa 20: "Elämän mielettömyys 1"
Osa 21: "Elämän mielettömyys 2"
Osa 22. "Elämän mielettömyys 3"

Ihmisiä ja suhteita
-- Kaikesta eristyneisyydestään huolimatta tämä työtön tutustui lukuisiin ihmisiin niin pätkätöiden kuin työvoimakoulutusten ja silkan sattuman kautta. Paradoksi kaiken tohinan keskellä kuitenkin oli, että suurin osa ajasta kului kotona. Neljän seinän sisällä piilossa maailmalta. --

Osa 9: "Anne-Mari - kuvataiteilija"
Osa 10: "Jali - tulevaisuuden tutkija"
Osa 11: "Arja - toimistosihteeri"
Osa 12: "Jouni -  luonnontieteilijä ja kehitysjohtaja" 
Osa 17: "Savolainen ukkokööri"

Osa 22: "Elämän mielettömyys osa 3"

"Elämän mielettömyys osa 3"

Venla oli taas raskaana. Pahimmillaan pari kertaa vuodessa. Synnyttämisen jälkeen poikasista oli päästävä eroon. Gerd antoi niitä aluksi naapureilleen, ja kuka nyt sattui haluamaan söpöjä puoliangoraisia valkoisia kissoja. Tuttavat, sukulaiset ja kylänmiehet olivat kuitenkin parin pesueen jälkeen käyty läpi.

Hilppa sanoi äidilleen, että tämä käyttäisi Venlan eläinlääkärissä ja leikkauttaisi kissan. Olin kuullut saman keskustelun ainakin kaksi kertaa aiemmin, enkä halunnut puuttua siihen. Asia ei kuulunut minulle ja olin samaa mieltä Hilpan kanssa, eikä Gerdkään ollut eri mieltä. Hän ei vain hennonut leikata kissaansa mitä piti luonnottomana.

Ristiriitaisesti Gerd ei pitänyt luonnottomana sitä, että hän joutui joka kerta tappamaan koko pesueen, jos ja kun kukaan ei halunnut kissanpentuja. Gerd oli tehnyt temppunsa jo 3-4 kertaa, ja lupasi joka kerta tehdä asialle jotain. Hän ei kuitenkaan halunnut tappaa kissoja, eikä hän nauttinut siitä. Kaikkea muuta. Gerd rinnasti vastasyntyneiden tappamiseen ihmisten abortoimiseen. Ajatus tuntui Gerdistä luontevalta, mutta ei Hilpasta, hänestä se oli vastenmielistä ja vastuutonta.

- Pitäisit Venlan edes sisällä silloin, kun sillä on kiima-aika, sanoi Hilppa tuohtuneena, kun ei muuta enää keksinyt.

- Miten sinä pidät kissan sisällä, joka on tottunut kulkemaan vapaana. Sisään ja ulos silloin kun haluaa, sanoi Gerd närkästyneenä. Sitä paitsi silloin pitäisi hankkia kissanhiekkaa, ja antaa kissan tehdä tarpeensa sisällä. Ei siitä tulisi yhtään mitään. Ei, ei.

Oltuaan aikansa hiljaa, naiset unohtivat asian, ja siirtyivät päiväjärjestykseen. Yleensä he puhuivat mökistä - Hilpan kotitalosta - ja mitä sille tällä kertaa pitäisi tehdä. Paikat pidettiin hyvässä kunnossa. Naapureiden kanssa oli ikiaikainen ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus, ja aina kun jotain isompaa tarvitsi tehdä, se tehtiin yhdessä. Hilpan sukupolven aikana tosin sopimus oli vähitellen itsestään purkautunut, kun lapset olivat lähteneet maailmalle.

Naapureilla oli ollut jopa yhteisiä laidunmaita, eikä yhteisomistus aiheuttanut mitään ongelmia. Lapset hoidettiin ja kasvatettiin porukalla. Kun vanhemmat aikanaan kuolisivat, kaikki menisi uudelleenjakoon. Maailmalla olevat lapset saisivat osuutensa, jos mitään jaettavaa ylipäätään oli.

Kesän aikana oli tarkoitus vaihtaa vanha huopakatto peltikattoon. Hilpan veli Paavo ja naapurinmies olivat sopineet, että he kiinnittävät pellit yhden viikonlopun aikana. Urakka ei ollut kovin suuri. Naapurinmies tekisi valmistelutyöt ja tilaisi pellit K-raudasta. Muut auttavat tarvittaessa katolla olevia työmiehiä.

Osa 21: "Elämän mielettömyys osa 2"

Osa 21: "Elämän mielettömyys osa 2"

Se oli aivan tavallinen aurinkoinen päivä, kello 12.47, kun 19-vuotias nuorimies ajoi huomattavaa ylinopeutta pitkää suoraa tietä pitkin. Joka suuntaan oli näkyvyyttä satoja metrejä. Tie kuitenkin kaarsi voimakkaasti niin, että tiessä oli sokeita pisteitä, jotka näki vasta melkein kohdalla. Nopeusrajoitus paikalla oli 60 kilometriä tunnissa.

Tie nousi kaupunkiin tullessa ensin loivahkosti mäen päälle, minkä jälkeen alkoi alamäki. Heti mäen huipun jälkeen, keskussairaalan kohdalla, oli suojatie, joka oli merkitty selvästi. Paikka oli myös tunnetusti vaarallinen, sillä edellisenä vuonna nuori nainen oli jäänyt rekan alle ja kuollut.

Tällä kertaa äiti oli kahden pienen lapsen kanssa ylittämässä kävelyvauhtia suojatietä. Toinen lapsista oli vaunuissa, toinen käveli äidin rinnalla tai hieman hänen takanaan. Kun auto yllättäen ilmestyi kummun takaa lähes äänettömästi, äiti ei ehtinyt tehdä paljon. Vaunuissa ollut lapsi selvisi vahingoittumattomana, mutta takana ollut 4-vuotias lapsi kuoli välittömästi. Äiti loukkaantui pahoin, ja kuoli myöhemmin sairaalassa.

Istuin hammaslääkärin vastaanottohuoneessa 100 metrin päässä, kun kolari tapahtui. Olisin saattanut kuulla kopsahduksen, jos ikkuna olisi ollut auki. Samaan aikaan kun nousin mennäkseni hoitohuoneeseen, se tapahtui. Lähdettyäni terveysasemalta kuljin samaa reittiä, kun nainen oli kulkenut.

Nainen ja lapset olivat kuljetettu pois - ja paikka oli jopa ehditty siivota niin ettei suojatiellä näkynyt enää mitään. Vain lyhyet jarrutusjäljet, joita ei huomannut jos ei osannut katsoa oikein ja tiennyt mitä paikalla oli puoli tuntia aiemmin tapahtunut. Verijäljet oli pesty pois.

Myöhemmin mietin elämän mielettömyyttä. Miten helposti ja nopeasti ihminen vastoin tahtoaan, yllättäen, voi päästä hengestään. Jopa paikassa joka on merkitty turvalliseksi. Sääntöjen mukaan auton on tietysti pysähdyttävä suojatien taakse, jos joku kävelee tai pyöräilee valkoisilla viivoilla merkityllä alueella.

Aurinko oli tapahtumapaikalla häikäissyt kuljettajaa, mitä pidettiin lieventävänä asianhaarana. Järkevä kuljettaja hiljentää vauhtia kun ei näe eteensä ja noudattaa tilannenopeutta. Nuori mies otti riskin tai unohti että paikalla oli suojatie jolla saattoi kulkea joku. Tai oli yksinkertaisesti täysin piittaamaton muista tiellä kulkijoista. Luultavasti niin, ja sai lievän tuomion kuolemantuottamuksesta.

Sanomattakin on selvää, että omat ongelmat tuntuivat hetkellisesti mitättömiltä tämän massamurhaamisen keskellä. Toisen maailman jälkeen Euroopan liikenteessä on kuollut kaksi kertaa niin paljon ihmisiä kuin mitä sodassa kuoli, keskitysleirit mukaan lukien; ja tuskin kukaan pitää tavallisia henkilöautojen kuljettajia murhaajina ja autoja välineinä tässä murhaamisessa.

Outoa oloa tehosti se,että en pystynyt puhumaan tuona päivänä juuri ollenkaan, sillä suuni oli täynnä hammaslääkärin määräämien antibioottien aiheuttamaa sienikasvustoa. Kieleni oli aivan tönkkö - ja pelkäsin, että kasvusto leviää nieluuni. Ongelma poistui, kun minulle määrättiin toista antibioottia poistamaan toisen antibiootin haittavaikutuksia.

Osa 20: "Elämän mielettömyys osa 1"

Osa 20: "Elämän mielettömyys 1"

Toisinaan jää miettimään, miksi jotkut yksittäiset tilanteet palaavat mieleen toistuvasti. Ehkeivät aina mutta toisinaan.

90-luvun puolivälissä, mistä ajankohdasta olen näitä tarinoita tähän palstaan kirjoittanut, kävin usein syömässä Pizzeria Caperossa Savonlinnassa, joka taitaa olla vieläkin Olavinkadulla.

Sillä kerralla olin siellä yksin. Oli heinäkuu ja hiostavan kuuma. Pizzeriassa oli vielä kuumempi kuin ulkona. Mietin heti istuuduttuani, jäänkö ollenkaan sinne.

Paikka oli kooltaan pieni. Siellä ei ollut kuin muutamia, ehkä 5-6 pöytää. Pöytä johon istuuduin oli ikkunan vieressä. Ikkunasta näkyi siihen aikaan vuodesta vilkas turistikatu. Tien toisella puolen oli Osuuspankki ja Apteekki ja mitä ikkunasta nyt sitten näkyikään. Naisia kesämekoissaan.

Mieleeni tulee kuva pienestä punatukkaisesta tytöstä ystäviensä kanssa. He seisovat ikkunan kohdalla. Kun käännän päätäni hieman taaksepäin, näen eloisasti puhuvan nuoren naisen. Hän on niin lähellä, että voisin melkein koskettaa häntä, mutta hän on lasin toisella puolella enkä edes kuule mistä hän ystävineen puhuu.

Caperossa on paljon melua. Kaksi turkkilaista miestä paistaa ja tarjoilee pitsoja. Pöytä jossa istun on ainoa josta näkee suoraan pieneen keittiöön. Silmäni osuvat pöydällä oleviin täytteisiin. Esimerkiksi kinkkua on suuri kasa valmiiksi paloiteltuna, mistä toinen miehistä vain ottaa lihaa kourallisen ja levittää sen yhdellä käden liikkeellä kaulitsemalleen pohjalle.

Mielessäni käväisee ajatus, etteivät nuo kinkunpalat voi olla tuoreita. Nenääni lehahtaa pilaantuneen lihan tuoksu pelkästä ajatuksesta. Silti jostain syystä tilaan pitsan, jossa on myös tuota näkemääni kinkkua. Ikään kuin uhmallakin tilaan jotain sellaista mitä en halua. Pizzeriassa oleminen tuntuu yhä vastenmielisemmältä mutta silti istun ja odotan pitsaani.

Saan istua pitkään ennen kuin saan Fantasiani pöytään. Vaistomaisesti työnnän nenäni melkein ruokaan kiinni, ja sama vastenmielinen leyhähdys, joka oli tullut jo aiemmin nenääni, toistuu. Olen varma, että ruoka - ainakin kinkku - on pilaantunutta. Otan veitsen ja haarukan ja alan syödä. Minua etoo ja vielä enemmän ensimmäisen suupalan jälkeen. Silti syön pitsan melkein loppuun.

Maksan lounaan ja lähden Pizzeria Caperosta. Kiitän ja kysyn lähtiessäni ohimennen tarjoilijalta, ovatkohan kaikki heidän täytteensä ihan tuoreita. Mies vastaa jotain ylimalkaista, jotain sellaista että he säilyttävät elintarvikkeitaan jääkaapissa. En ole tyytyväinen vastaukseen.

Päästyäni kotiin oksennan mahani tyhjäksi. Sen jälkeen minulla on hyvä olo, parempi kuin koko päivänä.

Osa 19: "Syntymättömän lapsen murha"

Osa 19: "Syntymättömän lapsen murha"

Tapahtuipa niinä päivinä Savonlinnassa että Hilppa päätti, ettei tehdä lasta tähän talouteen. Eikä sitä sitten tehty. Hän vain unohti kertoa asiasta minulle, muille hän ehkä kertoikin ja kertoikin. Mutta jätti poikkeuksellisen julmasti ja täydessä ymmärryksessä kertomatta asiasta minulle.

Joku koiranleuka sanoisi, että hauskintahan lastentekemisessä on se tekeminen. Vastaisin tälle vitsiniekalle, että hän ei olekaan asunut Hilpan kanssa - tai ehkä jättäisin mieluummin vastaamatta.
Enkä tiedä oliko sattumaa, mutta minulle heterolle Hilppa tuntui väärältä sukupuolelta sängyssä. Tai hän ei tuntunut edes ihmiseltä. Ennemmin lahnalta tai joltain suurelta muodottomalta eläimeltä

Woody Allenin elokuvasta, joka äänettömästi kiemursi yksikseen sängyllä.
Sanon vain, että rakkaus kuoli nopeammin kuin oli alkanutkaan ja oliko sitä koskaan ollutkaan.
Sanon nyt että rakkautta ei ollut ehkä ollutkaan, mistä osoituksena on rakkauden hedelmättömyys.
Jos rakkautta oli, sitä oli yhtä paljon kuin tähtipölyä mahtuu yhteen ajatukseen tai enkelinsiiven leyhähdykseen.

Jos rakkautta oli, se oli sielutonta.

Feministit ehkä sanoisivat että nyt puhuu mies, mutta minkä minä sille voin, että minulla ovat vain yhdet vehkeet. Itselläsi on pelkkä läpi, vaikka enemmän iloa siitä taitaa olla, puhumattakaan hyödystä. Hilppa selvisi ilman tuomiota. Edes moraalista tuomiota. Jokainen nainen päättää omasta kehostaan ja elämästään. Tietäväthän sen kaikki nykyaikaiset ihmiset.

Mutta sanokaa minun sanoneen: murha se oli. Lapsenmurha ja poikkeuksellisen julma.
Miestutkijat ovat hiljaa.  He ovat ihmeissään miehen tilanteesta, jos miestutkijoita nyt ylipäätään enää on; ja yksinäisistä miehistä ei kukaan ole kiinnostunut. Sellaisista jotka haluaisivat kasvattaa oman lapsen. Pitää olla joko hetero tai homo. Muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Tämä jos mikä on sukupuolen mukaista syrjintää.

Jälkikäteen ajateltuna saattoi olla hyvä, etten saanut lasta ihmishirviön kanssa. Olisi lapsestakin saattanut tulla sellainen. Tosin tiedänkö millainen itse olen? Siinäpä pulma. Olisi saattanut lapsiparka joutua ojasta allikkoon isän kanssa, joka ei osaa selittää, miksei hän käy töissä ja on luuseri ja jolla ei ole rahaa mihinkään niin kuin kaikilla muilla on. - Mikä vika sinussa on isä? Missä äiti on? Tuskin olisin osannut vastata näihin vaikeisiin ontologisiin kysymyksiin.

... ehkä olisin voinut sanoa - pienenä valkoisena valheena - että äitisi on merenneito. Kuka nyt lapselleen sanoo, että äiti on lahna ...

... ehkä olisin voinut sanoa - että minussa on tekovirhe. - Katsos, lapsi, isäsi on kai vähän erilainen. Hän kuin ei halua tappaa ja murhata muita ihmisiä.

Osa 18: "Opiskellen oopperaan"

Osa 18: "Opiskellen oopperaan"

Olen aina ollut ideoija. Ideoita minulta löytyy joka lähtöön ja vaikka kuinka paljon. Pelkistä ideoista ei kuitenkaan ole vielä paljon iloa. Niitä on seulottava, arvioitava, valittava parhaat päältä ja valittuja ideoita on kehitettävä eteenpäin ja sitten se vihoviimeinen idea on testattava käytännössä.

Yksi ideoistani syntyi, kun kuljin päivittäin Savonlinnan Linnankatua, jota pitkin pääsee muun muassa Olavinlinnaan, jossa ovat aina loppukesällä Savonlinnan kuuluisat oopperajuhlat. Kaupunki täyttyy niin kotimaisista oopperavieraista kuin lomansa elokuun alussa aloittelevista keskieurooppalaisista.

Keskustelin Arjan, Hilpan, Jounin ja Riitan kanssa muutamia kertoja kahvihuoneessa, miten oopperajuhlat voisi ottaa koulutustarjonnassa huomioon. Kaupunki oli muutaman viikon pullollaan maksukykyisiä asiakkaita, mutta heitä ei oltu mitenkään huomioitu. Koulutussuunnittelija Riitta pudotti muut aina maanpinnalle. Hän ei uskonut, että heitä kannatti lähestyä mitenkään, mutta hän innostui ideastani.

Ideani oli yksinkertainen. Kuvittelin mielessäni ihmisiä kävelemässä pitkin Linnankatua. Kadulla oli muun muassa käsityöliikkeitä, jotka myivät matkailijoille omia tuotteitaan. Mitä yliopisto voisi myydä samoille ihmisille? Jotenkin se mitä myytäisiin, tulisi liittyä oopperajuhlien ajankohtaan. Oopperajuhlat olivat jo myyty, mutta... Mitä ihmiset tiesivät tullessaan oopperaan? Suurin osa kävi elämänsä aikana vain kerran oopperassa. Siitä voisi saada enemmän irti, jos he saisivat lyhyen opastuksen oopperaan. Siinä se oli.

Liikkeelle lähdettiin valitettavasti hieman liian myöhään. Markkinointi epäonnistui. Ilmoituksia ja puffeja ei ehditty panna kaikkiin tarvittaviin paikkoihin, joissa puhuttiin vuoden oopperoista. Oopperajuhlien kanssa oltiin kuitenkin yhteistyössä ja heidän lehdessään kerrottiin Opiskellen oopperaan -kursseista.

Toteutus oli minusta briljantti. Linnankadulta vuokrattiin pariksi päiväksi tila, jossa ooppera-asiantuntijat kertoivat non-stoppina oopperoista aina samaan aikaan päivästä.
Opiskellen oopperan -preppaus ei saanut olla liian pitkä, mutta ei liian lyhytkään. Kadulta piti pystyä vain piipahtamaan sisään ja vähän ajan kuluttua turisti jatkaisi matkaansa, kun hänet olisi rahastettu.

Oopperavieraat tuli ajaa sisään oopperan maailmaan maksimissaan yhden luentotunnin aikana.
Linnankadulla ei voinut olla huomaamatta non-stop -tapahtumaa. Ständi kertoi, että tervetuloa tutustumaan vuoden oopperatarjontaan. Olin tehnyt ständeihin julisteita, joissa kerrottiin, mikä ooppera oli milloinkin vuorossa. Jonkin verran ihmisiä parin päivän aikana tilaisuuksiin tulikin, mutta toiminnanjohtajan mielestä liian vähän. Sanoin ettei mikään uusi innovaatio lyö itseään heti läpi. Tärkeintähän oli että konsepti toimi.

Seuraavina vuosina Opiskellen oopperaan -kursseja ei kuitenkaan järjestetty mikä oli harmillista. Uskoin tuohon ideaan ja pidin sitä tärkeänä. Muutoinhan oopperasta ei koskaan saada tehtyä kaiken kansan kulttuuria. Ehkä sitä ei halutakaan...
 

Osa 17: "Savolainen ukkokööri"

Osa 17: "Savolainen ukkokööri"
Olin kuin ihmeen kaupalla ennätysajassa valmistunut Tampereen yliopistosta maisteriksi. Tosin kyse oli vain valmiiden palikoiden kokoamisesta vuosien jälkeen yhteen. Opinnot olivat keskeytyneet vuosia aiemmin, ja jatkoin siitä mihin olin jäänyt. Suurin urakka oli teoriaosuuden kirjoittaminen tutkielmaan.  Hurja motivaatio ja hirveä draivi päällä kaikki syntyi kuin itsestään. Sain samaan syssyyn myös jatko-opinto-oikeuden, mikä merkitsi satunnaisia käyntejä Tampereella.

Yksi käynneistä sattui sellaiseen päivään, kun talon pihaa - tarkemmin ottaen parkkipaikkoja - oltiin asfaltoimassa. Talo sijaitsi jyrkällä rinnetontilla, ja sillä oli ikään kuin kaksi pihaa, joista toinen oli ylhäällä, missä olivat tuuletus- ja pyörätelineet. Alhaalla oli jätekatos ja parkkipaikat.

Sunnuntaipäivänä seisoi ukkokööri asiantuntevan näköisenä pihalla ja tutki paikoitusaluetta. Asfalttimiehet olivat tulossa seuraavana päivänä. Kysyin voinko jättää autoni pihaan vai onko se tiellä. Savolaisukot vakuuttivat yhteen ääneen, jätä auto vain siihen missä se on. Se ei ole tiellä. Voin kyllä siirtää auton muualle, jos on tarvis. Mitä vielä, jätä vain siihen.

Maanantaiaamuna kävelin rautatieasemalle, jonne ei kotoa ollut pitkä matka: ensin Tulliportinkatua torin ohi ja sitten Asematietä pitkin suoraan asemalle. Matkalla mielessäni käväisi epäilys, mutta annoin asian olla. Lähtiessäni Lemminkäisen miehet olivat jo tuoneet kalustonsa kadun varteen.
Suurin osa päivästä kului junassa. Lähdin aamulla ja palasin illalla. Tutkijaseminaari kesti hieman toista tuntia. Koko puuha tuntui hieman älyvapaalta, mutta seminaareissa nyt vain piti käydä ja sillä siisti. Esittelin alustavasti oman työni, joka käsitteli Suomalaista ympäristöpolitiikkaa kertomuksina.

Kun tiistaiaamuna menin autolle, piha oli pantu kuntoon. Uusi asfaltti kiilsi mustan pikisenä. Ukot seisoivat taas pihalla, ja juorusivat mitä juorusivat. Minulla oli sellainen tunne, että myös minusta puhuttiin mutta en ollut varma. Tervehdin miehiä ja puhuimme jotain kauniista kesäsäästä ja uuden ehostuksen saaneesta pihasta. Ihmettelin kuitenkin miksi miehet tuntuivat jotenkin ylenpalttisen ystävällisiltä.

Tunsin silmät selässäni, kun menin autolle. Huomasin heti, että autoa oli siirretty, sillä se oli hieman vinossa. Ärsyynnyin mutta en sanonut mitään. Miehet olivat huomanneet, että autoni kuljettajan puoleinen ovi oli epäkunnossa ja sinne pääsi ilman avaimia. He olivat selvästi murtautuneet autoon ja siirtäneet sitä. Menneet autoon ja työntäneet sen pois paikaltaan ja sitten takaisin.

Istuuduin etupenkille ja tartuin käsijarruun, jonka kahva jäi käteeni. Mitä ihmettä? Olette näköjään rikkoneet käsijarruni sanoin. Miehet katsoivat toisiaan hetken aikaa, mutta eivät kieltäneet ilmeistä asiaa.

Yllätys oli suuri, kun he alkoivat kovaäänisesti haukkua minua ja autoani. Sen sijaan että olisivat myöntäneet reilusti tekonsa, ja luvanneet korjata käsijarrun, he käänsivät koko asian minun viakseni. Mitä olet ostanut tuollaisen vanhan auton! Tuollaiset vanhat autot pitäisi poistaa kokonaan liikenteestä. Kyllä käsijarrun tulee kestää, vaikka sitä vähän kiskotaankin.

Totesin miehille, että minun käytössäni käsijarru oli kestänyt – ja pitänyt – hyvin. Ja muunlaiseen autoon minulla ei ollut varaa. En ollut hyvätuloinen eläkeläinen niin kuin he olivat.