Osa 4: "Tosi työläinen"
Hän
kuului, tosin ei enää silloin samalla tavalla kuin ennen, eliittiin,
johon minä en kuulunut. Olimme vastakohtia, hän hyväosainen minua
vanhempi nainen, minä pitkäaikaistyötön opinnot keskeyttänyt nuorehko
mies. Hän oli tosi työläinen, pidetty vappupuhuja milloin missäkin.
Kuopiossa, Mikkelissä, Varkaudessa.
Olen usein
miettinyt jälkikäteen, miksi hän alkoi vainota minua, minua kotonani.
Asuimme silloin yhdessä. Autoin häntä kaikessa, ihan kaikessa, monissa
työasioissa ja hän olisi menettänyt kerran työpaikkansakin, jollen olisi
ollut paikalla. Hän ei kuitenkaan koskaan osoittanut mitään
kiitollisuutta.
Tämä tarina alkoi siitä, kun hän osti
kännykän. Siihen aikaan ei ollut kuin se paksu tummansininen Nokian
pulikka, joka juuri ja juuri mahtui naisen käteen. Kysyin miksi hän oli
ostanut kännykän, kun meillä oli lankapuhelinkin. Hän ei vastannut.
Sanoi ettei se kuulu minulle. Käänsi selkänsä ja meni vessaan. Puhui
siellä hiljaa jollekin. Kysyin hänen tultuaan takaisin, miksi hän oli
vessaan mennyt. Hän vastasi että en kuulisi mitä puhun. Sanoin ettei
tapanani ole kuunnella hänen puheluitaan. Hän ei vastannut.
Yhtenä
päivänä hän oli jättänyt puhelinpöydälle papereita. Näin että
papereilla ei ollut paljonkaan tekstiä. Näyttivät runoilta ja runoja ne
olivatkin. Luin yhden runon ja tajusin heti mistä oli kyse. Illalla
sanoin, että hän oli jättänyt runonsa pöydälle. Hän suuttui minulle.
Miksi tongin hänen papereitaan. Sanoin että en ollut tehnyt niille
mitään. Ne vain lojuivat siinä ja näin, että ne olivat runoja. Hän otti
vihaisesti paperipinon ja pani sen laukkuunsa.
Oli kesä
hieman ennen juhannusta ja hyvin kiireistä aikaa. Hän sanoi päivällä,
että hänen ystävättärensä Tuula oli pitkästä aikaa käymässä
Rantasalmella, ja hän haluaisi tavata tämän mutta ei voi. Tapojeni
mukaan sanoin, että totta kai voin viedä hänet Poronsalmelle ja autan
häntä seuraavana päivänä. Hän ei pannut vastaan vaan alkoi heti
valmistella lähtöä. Tuula ja hänen miehensä Esko eivät olleet
yllättyneitä tulostamme. Olivat selvästi odottaneet tuloa.
Istuimme
terassilla ja Tuula ja Hilppa alkoivat vaihtaa kuulumisia. Esko
osallistui keskusteluun. Minulla asiat, joista he puhuivat, olivat
vieraita, joten tyydyin katselemaan mäen päältä Haukivedelle. Tiesin
että lähistöllä pesi kalasääskiä, mutta niitä ei näkynyt enää illalla.
Lokkeja lenteli verkkaisesti rantaviivan tuntumassa, ja napsi vain vähän
väreilevän veden pinnasta kaloja.
Matkalla Hilppa
moneen kertaan sanoi, että me nyt vain piipahdamme Poronsalmella.
Ensimmäiset epäilyni heräsivät, kun Tuula toi pöytään tekemäänsä
kotiviiniä. Minulle ei tarjottu, sillä minä olin kuljettaja. Minulle ei
tosin tarjottu mitään muutakaan. Ensimmäisen viinipullon kolmikko
tyhjensi verkalleen.
Sitten Tuula haki toisen pullon.
Sanoin Hilpalle eikö olisi parempi lähteä. Hän sanoi että kai me nyt
voidaan vielä vähän aikaa olla. Kului toinen tunti, kolmas, neljäs.
Kukaan ei ollut kysynyt minulta mitään tai osoittanut mitään
kiinnostusta läsnäolooni. Saatoin joskus sanoa jotain, mutta puheeni
aina sujuvasti ohitettiin.
Vähitellen puhe siirtyi
paikallispolitiikkaan. Esko oli nuorisolautakunnan jäsen, ja alkoi
arvostella yhä äänekkäämmin paikallista nuorisoa. Nuoret sitä ja nuoret
tätä. Totesin lopulta että heidän omat tyttärensä olivat samanikäisiä
kuin nuoret, joita hän nyt arvosteli. Mistä hän tietää, mitä he tekevät,
kun silmä välttää. Kenties he olivat tehneet ne graffitit koulun
seinään. Kommenttini tulkittiin selvästi asiattomaksi.
Lopulta
päästiin massatyöttömyyteen. Työttömiä oli silloin paljon, enemmän kuin
koskaan. Varsinkin koulutettuja työttömiä kolmikko osoitti sormellaan.
Sitten he äkkiä tajusivat, että olin yksi heistä, joista he juuri
puhuivat. Katsoivat minua ja toisiaan – mutta jatkoivat puhettaan.
Sanoin vain, että heidän puheensa on törkeää. Esko hermostui tilanteesta
täysin. Hän sanoi ettei kukaan tule hänen kotiinsa arvostelemaan häntä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti